Pukeutuminen kevään ja kesän juhliin osa 2

Ensimmäisessä osassa annoin esimerkkejä pukupukeutumisesta itse juhlittavalle ja vieraille, mikäli pukukoodiksi on määrätty puku. Usein pukukoodia ei kuitenkaan olla annettu tai sitten se on hyvin epämääräinen tyyliinkesäinen asu.Tällöin varmin asuvalinta usein on smart/casual -tyylikoodia noudattava kokonaisuus.

 Smart/casualista on monta tulkintaa, mutta yleisimmän tulkinnan mukaan sen täyttämiseen vaaditaan irtotakki, -housut, kauluspaita ja nahkakengät. Solmio on vapaaehtoinen. Joidenkin mielestä housuiksi käyvät myös farkut, mutta jos multa kysytään, niin farkut tekevät kokonaisuudesta heti arkisen.

 Kesällä on sallittua leikkiä väreillä, kunhan pitää mielessä, että less is more. Värit värien takia -ajattelu johtaa yleensä lopputulokseen, jota ei voi tyylikkääksi sanoa. Itse pyrin rajoittamaan sävyjen määrän neljään + ruskeat kengät ja vyö. Välillä ei tarvita kuin yksi sävy. Värien käyttämisestä on myöhemmin luvassa oma postaus.

Ennen asuja kerrataan vielä muutama pelisääntö:

  • Takista ei koskaan napiteta alinta nappia. Kolminappisessa napitetaan joko kaksi ylintä tai vain keskimmäinen. Jos nappeja on enemmän kuin kolme napalm auttaa.
  • Paita ei saa olla tummempi kuin solmio.
  • Neonsävyjä ei suvaita
  • Ei mustan ja ruskean yhdistelmää
  • Sukkien värillä saa leikkiä, kunhan ne sopivat asuun ja eivät ole tennissukat.
  • Vaatteiden istuvuus ja toimivat yhdistelmät ovat tärkeintä
  • Jos olet vieras, niin muista, ettet vie huomiota juhlittavasta räikeillä vaatteilla. Ellet sitten näytä niin hyvältä, että varastat huomion joka tapauksessa.

Jälleen kerran olen tehnyt kolme asukokonaisuutta, joista jokaista avaan hieman.

1. Klassinen

Tummansininen takki ja beiget housut ovat yksi klassisimmista smart/casual -asuista. Sitä on käytetty niin Euroopan hienostoklubeissa kuin USA:n eliittiyliopistojen käytävillä. Sini-valkoraitainen paita luo pohjan solmiolle, joka tässä on tummansininen pinkeillä pilkuilla. Solmiota täydentää pinkkitaskuliina sinisellä reunalla. Kengiksi valitsin smart/casualin klassikkomonot: broguet.

 Asu on klassinen ja hillitty, mutta pilkahdus pinkkiä tuo siihen kuitenkin sopivaa leikkisyyttä ja väriä. Tämä on varmin valinta, jos ollaan menossa vierailemaan vähemmän tuttujen ihmisten luo. Tässä ei tarvitse tuntea itseään alipukeutuneeksi, vaikka muut vieraat olisivatkin puvuissa.

2. Italian style

Tässä ollaan menty jo runsaasti rennompaan suuntaan. Sininen rento takki ja valkoiset housut ovat Välimeren tyyliä parhaimmillaan. Rentoa, mutta silti edustavaa ja ennen kaikkea: hyvännäköistä. Vaaleansininen gingham-ruutuinen paita ja pellava/silkki-sekoitteinen solmio sopivat tähän loistavasti. Ainoa oikea valinta kenkiin on mokkanahka. Persolin arskat vain päähän ja voit tuntea itsesi kuninkaaksi, kunhan vain muistat ottaa ne pois kun menet sisälle. Täydellinen asu tuttujen ja kavereiden juhliin, varsinkin jos ne järjestetään puutarhassa.

3. Preppy style

Tässä toinen rennompi setti, jossa tumma yläosa, vaalea alaosa -teema on käännetty ylösalaisin. Tämä on vielä astetta rennompi kuin edellinen setti. Rentoutta tuovat solmuke, mokkalouferit, punottu vyö ja pellavavaatteet. Esimerkkivaatteista paita, takki ja housut ovat kaikki pellavaa, joka on viileydessään ykkösvalinta kesäksi. Se rypistyy herkästi, mutta juuri siinä on kankaan hienous. Se näyttää rennolta, mutta pellava on silti hyväksytty vaihtoehto hienompiinkin juhliin. Tämä asu on kuitenkin parhaimmillaan kesäisissä rennoissa juhlissa edellisen kokonaisuuden tavoin.

Toivottavasti nämä ohjeet auttavat

Pukeutuminen kevään ja kesän juhliin osa 1

Suomalaiset miesten pukeutumisoppaat ovat pääsääntöisesti täyttä p*skaa. Siksi teenkin nämä kaksi blogipostia, joissa pureudutaan miesten juhlapukeutumiseen kesäajan juhlissa.

 Koulun päättäjäiset, ylioppilasjuhlat, rippijuhlat yms. ovat juhlia joihin ei vieraana välttämättä tarvitse pukeutua pukuun. Mikäli kuitenkin on itse juhlakalu, tai kutsussa ollaan näin määritelty puku on paras ja ainoa vaihtoehto.

 Yleisesti voisi sanoa, että juhlat eivät ole oikea paikka käyttää räikeästi kuvioitua pukua. Paidatkin joko yksivärisinä tai hillityllä raidalla, jos ruutua haluaa käyttää niin pienehkö gingham-ruutu pelittää. Materiaaleista sen verran, että puvun tulee ehdottomasti olla villaa, puuvillaa tai pellavaa tekokuiduissa tukahtuu kesällä. Sama koskee paitoja joiden pitää olla puuvillaa, solmiot silkkiä ja taskuliinat joko silkkiä, puuvillaa tai pellavaa. On varmaan sanomattakin selvää, että nahkaiset kengät ja vyöt ovat ainoat, jotka kelpaavat?

 Olen tehnyt kolme asukokonaisuutta, joissa kaikissa olet ehdottomasti juhlien tyylikkäimmin tyylikkäimmin pukeutunut, tai vähintään tyylikkäimpien joukossa. Tärkeintä on, että vaatteet istuvat hyvin, värit toimivat keskenään ja yksityiskohdat ovat harkitut.

1. Musta puku

Suurimmalla osalla se ainoa puku, mikä kaapista löytyy on musta. Se ei ole paras väri yhdisteltävyyden kannalta, mutta mikäli se istuu hyvin, niin sillä pärjää silti. Paidan tulee olla ehdottomasti valkoinen. Kengät ja vyö taas mustana. Paras ja tyylikkäin malli kengille on oxford. Asusteiden väreinä toimii hyvin ainakin tummansininen, harmaa ja violetti. Taskuliina voi olla joko valkoinen, joka taitellaan suoraksi viivaksi rintataskuun tai sitten solmion väriin sopiva, kuten kuvassa. Mitä ikinä teetkin älä jätä taskuliinaa pois.

2. Sininen puku

Tummansininen puku tarjoaa huomattavasti enemmän mahdollisuuksia yhdistelmille, kuin musta. Sinisen puvun kanssa sopii valkoisen paidan lisäksi myös vaaleansininen ja pinkki, josta itse pidän paljon sinisen puvun kanssa. Sinisen puvun kanssa voi käyttää ruskeita kenkiä, joilla erottuu edukseen mustien laatikkokenkien massasta.

3. Beige puuvillapuku

Haluatko erottua? No älä ainakaan osta sitä tosi hienoa punaista pukua.. äläkä valkoista. Beigellä puuvillapuvulla erotut joukosta, mutta et tee itsestäsi pelleä. Ruskeat mokkakengät ovat viimeinen silaus asuun.